Kokoomus jätti kaksi valtuustoaloitetta

30.1.2020

Valtuustoryhmän pj Jocka Träskbäck

Kokoomus valmisteli kaksi aloitetta valtuuston keskiviikkoiseen kokoukseen. Kokouksessa tehtiin myös merkittävä Uimahalli-päätös

Kokoomuksen valtuustoryhmä valmisteli yhdessa kaksi aloitetta jätettäväksi valtuuston kokouksessa keskiviikkona 29.1.2020. 

Ensimmäisen aloitteen jätti Kari Tolonen. Se käsitteli tekojään tekemistä Hakkarin jäähallin viereiselle hiekkakentälle. Viimeaikaiset kelit eivät ole sallineet ulkojäiden tekemistä. Vapaita luisteluvuoroja ei jäähallista juurikaan tarjolla ole. 

- Hiekkakentän sijainti jäähallien vieressä voisi hyvin antaa mahdollisuudet käyttää hyväksi halleissa jo valmiina olevaa kylmäkoneistoa.  Lisäksi Lempäälän Jäähallin pukuhuoneita, henkilöstöä ja jäänhoitovälineistöä voitaisiin varmasti hyödyntää myös tekojääradalla. Invenstointina tämä vaatii maan alle putkia, mutta ei erillisiä kylmäkoneistoja, Tolonen kertaa aloitettaan.

Toinen aloite koskin Luokkavaari ja -mummu toiminnan aloittamista Lempäälässä. Aloitteesta innostui Riina Aspila, joka oli innostunut aikanaan Kauniaisten kokoomuksen aloittesta syntyneestä toiminnasta. 

- Luokkavaari ja -mummutoimintaa on jonkun verran Lempäälässä, mutta se voisi olla paljon järjestelmällisempää ja organisoidumpaa. Tässä Seniorineuvosto ja -järjestöt voisivat olla aloitteellisia. Luokkavaai/mummu tukee alakoululaisia koulutien alkutaipaleella. He ovat läsnä uuden oppimisessa ja tukee opettajan ja ohjaajan työtä. Palkkaa he eivät toiminnastaa saa, tämä on täysin vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Uskon, että tällaiseen toimintaan sitoutuvia löytyy meitä Lempäälästä, Aspila toteaa.

Kokouksessa tehtiin myös historiallinen päätös, kun kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti käynnistää vuosikymmeniä odotetun uimahallihankkeen. Valtuusto hyväksyi kiinteistöyhtiön perustamisen yhdessä Ideaparkin kanssa. Seuraavaksi kiinteistöyhtiö ryhtyy selvittämään uimahalli-kylpylän operatiiviseen toimintaan sopivaa pitkäjänteistä ja vakavaraista kumppania. Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro aiheesta piti ryhmän pj Jocka Träskbäck. Puhe on luettavissa täältä.