Riina Aspila Kokoomuksen valtuustoryhmän johtoon

23.6.2021

Riina Aspila lupaa valtuustoryhmän puheenjohtajana olla tarkalla korvalla.

Kokoomuksen valtuustoryhmä piti järjestäytymiskokouksensa keskiviikkona 23.6.

Kokouksessa valtuustoryhmä valitsi puheenjohtajaksi Riina Aspilan. Varapuheenjohtajiksi valittiin Johanna Kalliomäki ja Totti Hämäläinen.

- Olen kiitollinen saamastani luottamuksesta! Meillä on upea 13 jäseninen valtuutettujen porukka, joka täydentyy kuudella varavaltuutetulla valtuustoryhmäksi. Tätä ryhmää on etuoikeus olla luotsaamassa elokuussa alkavalla valtuustokaudella, Aspila iloitsee.

Kokouksessaan valtuustoryhmä kävi läpi myös valtuuston aikataulua ja valtuustotyöskentelyn periaatteita. 

- Valtuustoryhmämme on valmiina tulevaan kauteen. Meillä sopivassa suhteessa uusia ja konkari valtuutettuja. Vaalien siirto aiheutti sen, että meillä varsinaiset valtuuston koulutukset alkavat vasta syksyllä. Siksi on tärkeää, että meidän ryhmän kokeneet valtuutetut ovat tukemassa ja vastaamassa moniin kysymyksiin, joita uusille valtuutetuille ja varavaltuutetuille tulee esiin, Aspila jatkaa.

Kokoomuksen valtuustoryhmään kuuluvat:

Riina Aspila (pj), Johanna Kalliomäki (vpj), Totti Hämäläinen (2vpj/sihteeri), Jocka Träskbäck, Ismo Paananen, Heikki Hakala, Pasi Huhtala, Timo Talvilaine, Antti Perälä, Totti Hämäläinen, Juho Palokangas, Erkki Hytönen, Kari Tolonen ja Vesa Papinsaari, sekä varavaltuutetut Henri Lindholm, Jani Seppälä, Mikko Kivelä, Juho Pohjoismäki, Pauliina Hirviniemi ja Jukka Suojanen